keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Syömäpuikot ja niiden käyttäminen

Itselle niin suuri ongelma ja muille niin hauskaa viihdettä 
( ja minulle :) )

Noin puoli vuotta sitten sain ensikosketuksen japanilaiseen ravintolaketju Tairyoon. Todella hyvää ruokaa ja kaikki valmistetaan edessäsi.


 

200RMB ja syöt niin paljon kuin jaksat.
Matkalla ravintolaan taksissa tuli puheeksi, että sehän on ravintola missä syödään puikoilla! Nauroin ja kerroin illasta tulevan hauska kustannuksellani.
Ilta sujui hyvin ja vielä lopuksi kokki flambeerasi meille
flambeerasi banaanit jälkiruuaksi, jotka tarjoiltiin vaniljajäätelön kera.


Sen verran täytyi tuota liekittämistä googlettaa, että selvisi sen ettei sen tarkoitus ole kypsentää ruokaa vaan tuoda siihen makuun loppusilaus. Alkoholi palaa pois mutta siitä jää aromi. 
Hyvä ravintola, suosittelen!



Itse asiaan siis. 
Pohdimme tätä kerran ystäväni kanssa pitkään ja hän päätyi siihen, että ongelma tulee siitä miten pidän kynästä kiinni ja siitä kumuloituva ongelma pitää puikkoja ja syödä niillä onnistuneesti. 
Sormeni ei vaan usko ja tottele, ei sitten millään. Periksi en kuitenkaan anna.

Tästä alkoi missio puikoilla syönti!


Toki olin aiemminkin syönyt puikoilla, mutta päätin tuon matkan jälkeen käyttää puikkoja päivittäin. Pakko näiden sormien on joskus siihen tottua! 
Ja kuinka kävikään. 
Puoli vuotta myöhemmin asiat sujuvat puikkojen kanssa paljon paremmin ja ketterämmin :)














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti