perjantai 4. huhtikuuta 2014

Varadero

Helmikuun kylmyyttä oli pakko lähteä hieman pakoon lämpöiseen ja menoksi :) 


Löysin aivan mielettömän reitin Air Berlinillä Berliinin kautta Varaderoon. Vaihto sujui jouhevasti ja palvelu oli hyvää. Noin 18 tunnin matkustamisen jälkeen olinkin jo Karibian ilmaston alla, ah! 
Taksi hotellille ja D-vitamiinin tankkaus alkakoon. :)




Melkein kaikki hotellit Varaderossa ovat all in clusive periaatteella ja se on kieltämättä ihanaa aina silloin tällöin nauttia helppoudesta. Hotellissa ehdin majoittua kokonaista vuorokauden kun muu seurueesta saapui ja tilaustaksi kohti Havannaa oli valmis starttaamaan! Vitsit mikä matka. Ajo kesti noin ? tuntia pysähdyksen kanssa, mikä todella oli tarpeen ;) janoista porukkaa kun näytti olevan meidän sakissa. 



Perille saavuttuamme majapaikka, mikä oli koko sakille varattu, ei ollutkaan olemassa ja siinä tuli muutaman tunnin säätö kunnes saimme kaksi eri kotimajoitusta, toiseen 4 henkilöä ja toiseen loput 4. Hetki fresh'n up ja salsaamaan. 

Seuraava päivä kului vanhan Havannan katuja tallatessa ja sikarikaupassa vieraillen.


Pitää sen verran vielä tuosta isännästä Havannan majoituksessa sanoa että hän oli aivan huippu, kuten kotimajoituksessa Kuubassa yleensäkin ovat. Hän kuskasi ja auttoi ja aamiaisenkin teki kun kerroinme vain ajan!



Loppu lomasta menikin sitten todella siellä rannalla. 



Suosittelen! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti