keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Maailman ympäri pikaisesti

Edellisessä kirjoituksessani kerroin kuinka lähdin Tokioon kukkia katselemaan. Tähän matkaan liittyi muutakin lyhyessä ajassa. 

Reissuun lähdin suoraan töistä ja Tokiossa olin seuraavana aamuna. Matkan juttu olivat ne kirsikankukat, mutta toki tutustuin Tokioon muutenkin.
Yövyimme ensimmäisen yön Shinjukun alueella ja sieltä metrolla liikkuen menimme pitkin Tokiota. Metrolla oli mielestäni todella helppoa liikkua ja se oli tehty selkeäksi. Asiaa avitti tietenkin englanniksi olleet kyltit mitä oli helppo seurata.

Shibuyassa katsastimme Hachikon-patsaan ja alueen kuuluisan tieneristeyksen. 



Asakusassa Sensoji-temppelin ja Tokyo Skytreen Sumidassa.




Seuraavana aamuna herätys neljältä ja taksilla kohti Tsukijin kalatoria, maailman suurin kalan ja muiden merestä saatavien tuotteiden tukkupaikka. Alueella on noin 900 myyjää. Tori aukeaa aamulla klo 3 paitsi sunnuntaina jolloin se on kiinni. 




Huutokauppa, minne turisteilla on mahdollisuus mennä katsomaan, aukeaa noin 5:20 ja päättyy noin klo 7. Mistään ei selvinnyt että turisteille se on avoinna vain klo 5:15-6:15 ja vain ensimmäiset 120 henkilöä pääsevät sisään. Luulimme että riittää kun olemme hieman ennen viittä paikalla. Eipä sitten riittänyt. Huutokauppa oli turisteilta loppuunvarattu jo klo 4:15.




 Siitä huolimatta päätimme mennä torialueelle. Kiertelimme ja katselimme kun torikauppiaat laittoivat kalojaan ja muita mereneläviä esille. Sieltä meidät häädettiin pois ja näytettiin kylttiä japaniksi ja englanniksi missä todettiin että pääsy oli kielletty ennen klo 9. Onneksi olimme ehtineet kiertelemään jo tovin.
 Parempi onni siis seuraavalla kerralla.









Tokiosta matka jatkui Tsuchiuraan, missä ystäväni suomalainen naapuri asui ja työskenteli tällä hetkellä. Saisimme olla seuraavan yön hänen luonaan. Illalla hän vei meidät syömään paikalliseen ravintolaan ja kokeilemaan makuelämyksiä. Pallokalaa ja Kobe-härkää.
Oli hyvä kun kysyin tuleeko pihvin kanssa haarukka ja veitsi, niin vastaus oli vain että liha on niin mureaa ettei niitä tarvita. Ja totta se oli, liha vain suli suussa ja oli palasteltu valmiiksi puikoilla syötäväksi. Paikalliset syövät lihaakin soijan ja wasabin kera, uusi mutta hyvä makuelämys sekin.















Karaoke ja sukkulahotelli jäi kokematta. Seuraavalla kerralla sitten.

Monta kokemusta rikkaampana seuraavana aamuna suuntasin junalla, sisältäen muutaman vaihdon, Tokio Naritan lenkokentälle. 
Ennen Suomesta lähtöä matkaani tuli pieni muutos. Tulisin kotiin New Yorkin kautta ja samalla lentäisin maailman ympäri. Se jos mikä sopi todella minulle. Pitihän tuollaista pika maailmanympärimatkaakin kokeilla. Joskus sitten kunnolla ja ajan kanssa.

Lento oli 12h 30min ja se meni kuin siivillä. Lähtö oli aamupäivällä Tokiosta ja perille New Yorkissa olisin samaan aikaan. Joten en menettänyt päivästä yhtään tuntia, elin sen kahteen kertaan!
Lennolla tarjoiltiin mm. jäätelöä jälkkäriksi ja itse koottava hampurilainen. Nami!


Tähän New Yorkin koukkaukseen liittyi illalinen perillä ystävän kanssa ja tietenkin pienet shoppailut. :)
Ehdin myös korjauttaa huivinia ja huollattaa rannekoruni.





Yksi yö perillä ja kohti Helsinkiä ja töitä. Neljä päivää ja viisi yötä myöhemmin taas takaisin normaalissa.

Aikaerorasitusta ei huomannut ollenkaan.

Autossa odotti ihana yllätys ystävältä, hyvin jaksoi :)







Matka maailman ympäri oli siis suoritettu onnistuneesti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti